5 Yhteenveto

Apps4Finland on Euroopan vanhin avoimen datan kilpailu, mutta silti vain yksi monien joukossa [13]. Maailmalla on lukemattomia avoimen datan kilpailuja Apps4Russia:sta aina vuonna 2013 ensimmäistä kertaa järjestettyyn Apps4Pirkanmaa-kilpailuun asti, johon osallistuvan kilpailutyön pitää käyttää vähintään yhtä Pirkanmaalla avattua datajoukkoa tai rajapintaa [14]. Ensimmäisenä vuonna avoimen datan osaajat innovoivat kyseiseen kilpailuun yhteensä 15 avoimeen dataan perustuvaa sovellusta ja ideaa. Uusimpia tulokkaita paikallisissa kilpailuissa ovat Apps4Lounais-Suomi ja Apps4Pohjois-Pohjanmaa, jotka molemmat järjestetään vuonna 2014 ensimmäistä kertaa. Ensin mainitun aiheena on tänä vuonna Itämeri: ideana on tuottaa toimivia sovelluksia ja ideoita Itämeren hyväksi (matkailun kehittäminen, ympäristöasiat, öljyntorjunta jne.). Jälkimmäisen alueellisen kilpailun teemana on terveyden, hyvinvoinnin ja liikunnallisuuden edistäminen avoimia datalähteitä ja mobiliteettia hyödyntämällä.  

Apps for Europe puolestaan on kansainvälinen verkosto, joka tavoitteena on synnyttää avoimesta datasta liiketoimintaa. Siinä on mukana toimijoita kymmenestä Euroopan maasta [15]. Tarjolla on osaamista ja työkaluja avoimen tiedon kaupallistamiseen. Toiminta tuo yhteen julkisen tiedon avaajat, sovelluskehittäjät, alan yritykset ja potentiaaliset rahoittajat. Verkosto on mukana lukuisissa sovelluskilpailuissa, tapahtumissa ja hackathoneissa(1, joita avoimen tiedon ympärillä järjestetään.

Julkishallinnon avaamat tietovarannot ovat yleisimpiä, mutta kokonaan toinen näkökulma avoimeen dataan saadaan, kun tutkitaan yrityksiä datan avaajina. Ulkomailta löytyy runsaasti esimerkkejä: italialainen energiayhtiö Enel, verkossa toimiva muotitavaratalo Asos, musiikkimaailman trendejä analysoiva MusicMetric, sanomalehdet The New York Times ja The Guardian, Twitter, Google, Nike, Tesco ja niin edelleen, jotka kaikki ovat rakentaneet omia ohjelmointirajapintojaan tietovarantoihinsa. Yksi mielenkiintoinen esimerkki löytyy Expedia –matkatoimistosta, joka on yksi suurimmista online-matkatoimistoista. Vuonna 2010 se avasi ja dokumentoi omat tietovarantonsa, mm. hotelli-, matkakohde- ja varaustiedot, ja loi niiden käyttämiseksi avoimen rajapinnan. Expedian datojen päälle on rakennettu noin 10 000 eri tarkoituksiin luotua webbimatkatoimistoa, sovellusta ja liiketoimintoa, joiden tulovirrasta Expedia saa osuutensa. Muita mielenkiintoisia toimijoita ovat mm. urheilukanava ESPN tai vaikkapa ranskalainen pankki Axa Banque joka on avannut oman tietopääomansa (asiakkaiden tili- ja luottokorttimaksutiedot) erilaisten sovellusten ja liiketoimintojen kasvualustaksi [16]. Myös BestBuy:llä, joka on eräs Yhdysvaltojen suurimmista elektroniikka-alan jälleenmyyjistä, on useita API-rajapintoja omiin aineistoihinsa (mm. tuotetieto, liikkeet ja tuotearviot).

Avoimen datan käyttö kaupallisiin sovelluksiin ei analysoitujen töiden perusteella ole vielä kovinkaan yleistä. Tästä ei tietenkään voi syyttää pelkästään sovellusten kehittäjiä, vaan myös datan omistajia. Dataa varmastikin osataan hyödyntää, jos siihen on helppo pääsy rajapintojen kautta. Suomessa yritykset eivät ole vielä tottuneita datan avaajia, ja täällä  merkittävimmät yksityisten yritysten avaamat tietoaineistot  liittyvät  datajournalismiin.  Mediatalot  ovat  avanneet  omia tutkimustuloksiaan sekä vaalikoneiden vastauksia suurelle yleisölle [17]. Voi vain toivoa, että yhä useampi suomalainenkin yritys motivoituisi avaamaan omia datojaan ja keksisi kaupallista hyötykäyttöä jo avatuille tietovarannoille.

Raportin sisältöEdellinen luku

1) Hackathonit ovat ohjelmointikilpailuja, joissa kokoonnutaan yhteen ja toteutetaan jokin ohjelmistoprojekti/projekteja alusta loppuun. Ne kestävät tyypillisesti yhdestä päivästä viikkoon.

Jaa Facebooktwittergoogle_pluslinkedinmail
Seuraa Facebooktwitter

Yksi kommentti artikkeliin ”5 Yhteenveto

  1. Tekstissä mainittuja kaupallisten organisaatioiden tarjoamia datalähteitä

    (Ilmeisesti Tesco API ei ole enää yleisesti käytettävissä.)

    ProgrammableWeb -sivusto luetteloi yli 10.000 sovellusrajapintaa, joiden joukossa on myös kaikki edellä mainitut datalähteet.

Kommentointi on suljettu.