Projektin tulokset

avaras_kaavioOheinen kaavio esittää projektin työkokonaisuudet sekä keskeiset tulokset. Avaras -projektin tavoitteena on kerätä ja tuottaa avoimiin tietovarantoihin liittyvää tietoa, jonka  määrittelevät kolme ohjaavaa kysymystä. Työkokonaisuuksia ohjaavat myös säännöllisesti kokoontuvat satakuntalaisista PK-yrityksista muodostuva intressiryhmä sekä projektin rahoittajista ja intressiryhmän edustajasta koostuva ohjausryhmä.

Projektin tuottama aineisto jäsennetään web-sivustoksi, joka lähtökohtana koostetaan alustuksia osaksi intressiryhmän kokouksia. Näitä kokouksia on projektin aikana yhteensä viisi sisältäen myös intressiryhmän edustajien alustuksia. Intressiryhmän kokousten lisäksi projekti organisoi kaksi yleisesti markkinoitavaa seminaaria, joiden esitykset tulevat pääosin projektiryhmän ulkopuolelta. Tehtävän työn ajantasaisuuden varmistamiseksi Avaras-projekti tuottaa myös vertaisarvioituja kansainvälisiä julkaisuja.

Suunnitteluvaiheessa projekti jäsennettiin kolmeksi työpaketiksi, jotka ovat toimineet niitä yleistävän kolmen ohjaavan kysymyksen pohjana.

Jaa Facebooktwitterlinkedinmail
Seuraa Facebooktwitter