Avainsana-arkisto: itsearviointi

SEIntS mukana Porin yliopistokeskuksen TiedeAreenalla 2022

Tampereen yliopiston Porin yksikön SEIntS -tutkimusryhmä osallistui vuoden 2022 TiedeAreenaan Porin Puuvillassa (23.9.2022). Porin yliopistokeskus on järjestänyt tutkijoita ja tutkimusta eri kohderyhmille tutuksi tekevän yleisötapahtuman vuosittain samanaikaisesti Porin Päivän kanssa.

Tänä vuonna tarjolla oli mm. Tutkijat Areenalla -osio, jossa tutkijat kertoivat työnsä sisällöstä. Tutkija Janne Harjamäki kertoi omassa puheenvuorossaan SEIntSin meneillä olevasta KIEMI-hankkeesta, ja esitteli yleisölle Pakopeli-teemaa mukaillen hankkeessa tuotetun ARVI-sovelluksen sisältöjä.

Pakopeli: taltuta talosi energiavarkaat -esityksessä käsiteltiin kuvitteellisen yhteisön lähipiirissä olevia asuin- ja julkisrakennuksia. Neljästä kiinteistökohteesta koostunut noin 10 minuutin ”pelikierros” tutustutti katsojia kiinteistöjen energiatehokkuuteen vaikuttaviin asumis- ja toimintatapoihin.

Jokaisessa kohteessa ja tilanteessa oli mukana joukko energiavarkaita, jotka syntyvät asukkaiden tai käyttäjien toiminnasta. Energiavarkaiden torjunnan osalta tärkeitä toimia ovat niiden syntymiseen liittyvien tilanteiden tunnistaminen ja energiatehokkuustoiminnoilla aikaansaatava taltuttaminen.

Kiinteistöstä vastaavan henkilön osalta on usein niin, että ainoa saatavilla oleva ”mittari” on kiinteistön energiakulutukseen liittyvä lasku. KIEMI-hankkeessa pilotoidut anturit ja sovellukset tarjoavat uudenlaisia työkaluja ja toimintatapoja energiakulutukseen liittyvien sisäolosuhteiden tunnistamiseen ja energiakulutuksen taustalla olevien syiden hallintaan.


LINKKI ARVI -ITSEARVIOINTISIVUSTOLLE

LISÄMATERIAALIT:

Lisätietoja

Seuraa Facebooktwitter
Jaa Facebooktwitterlinkedinmail

KIEMI – ARVI-sovelluksen koekäytön tuloksia

Kiinteistöjen energiatehokkuuden itsearviointisivuston (ARVI) koekäyttöä markkinoitiin Satakunnan alueella syys-lokakuussa esimerkiksi esitepisteiden ja taloyhtiöiden energiailtojen kautta. Hanke sai viestintään tukea myös mm. Porin ja Rauman alueen Kiinteistöliiton toimijoilta, Isännöintiliitolta sekä Omakotiliitolta.

Koekäytön aikana ARVIsovelluksesta kertova uutisjuttu sai kymmeniä sivustokäyntejä ja asukkaiden kanssa käytyjen keskustelujen perusteella aihe ja itsearvioinnin sisältö herättivät kiinnostusta. ARVI-sovellus on edelleen vapaasti käytettävissä ja hyödynnettävissä.

Koekäytön yhteydessä asukkaille tarjottiin myös mahdollisuus osallistua itsearviointisivuston kehittämiseen erillisen palautekyselyn kautta. Kyselyyn sai vastata esitepisteeltä saadun, sivustolta tulostetun tai sähköisen lomakkeen kautta. Saadun palautteen perusteella sovelluksen peruskäytössä ei ollut ongelmia.

ARVI-sovelluksen koekäytön yhteydessä toteutetun palautekyselyn tuloskooste (PDF).


LINKKI ARVI -ITSEARVIOINTISIVUSTOLLE

LISÄMATERIAALIT:

  • ARVI -sovelluksen esittelydiat (Taloyhtiön energiailta, PDF)
  • ARVI -sovelluksen esite (Koekäytön markkinointiin liittyvä materiaali, PDF)
  • ARVI -sovelluksen palautekysely (Koekäytön markkinointiin liittyvä materiaali, PDF)

Lisätietoja:

  • KIEMI-hankkeen hankesivut (Avoin Satakunta)
  • SEIntS -tutkimusryhmä (Tampereen yliopiston verkkosivusto)
  • Projektipäällikkö Jari Soini, Tampereen yliopisto (Porin yksikkö), jari.soini@tuni.fi

Seuraa Facebooktwitter
Jaa Facebooktwitterlinkedinmail